Alamaan kettu ja ylämaan kettu
Olipa kerran kettu, joka asui alamaalla ja kettu, joka asui ylämaalla. Alamaan kettu oli hyvin surkean näköinen: laiha ja huonovointinen, mikä johtui siitä, että se asui seudulla, jossa oli huonot saalistusmaat. Mutta vaikka alamaan ketun kotipaikka oli kurja, oli kettu viisas ja rohkea.
Ylämaan kettu ei muistuttanut ollenkaan alamaan kettua. Se oli pulska ja hyvinvoiva. Ylämaan kettu pärjäsi mainiosti, koska sen kotiseudulla oli runsaasti saalista ketuille. Mutta luonteeltaan ylämaan kettu oli tyhmä ja pelkuri.
Eräänä päivänä ketut tapasivat toisensa. "Voi miten hauskaa tutustua ylämaan kettuun", alamaan kettu ajatteli. "Tämä on onnen päiväni, sillä varmasti ylämaan kettu lähtee saalistamaan kanssani. Saamme paljon lihaa ja minä voin kerrankin syödä kyllikseni", se haaveili.
Ketut tervehtivät toisiaan iloisina ja kyselivät kuulumisia. "Kuinka ihmeessä sinä olet noin laiha ja kurjan näköinen?" ylämaan kettu kysyi alamaan ketulta. "Katsos kun alamaassa on niin vähän saalista ja surkeat metsästysmaat", alamaan kettu selitti ja ihmetteli, miten komea ja kiiltäväturkkinen ylämaan kettu oli.
Ystävät keskustelivat aikansa ja rupattelivat niitä näitä. Sitten ne päättivät kokeilla jonkin aikaa, millaista on saalistaa yhdessä.
Ylämaan kettu ja alamaan kettu kulkivat ja kiertelivät aikansa. Yhtäkkiä vastaan tuli leijona. Ketut säikähtivät kovasti: Olihan leijona todella iso ja pelottava eläin, oikea eläinten kuningas! Kaikki muut eläimet pelkäsivät ja kunnioittivat leijonaa, koska leijona syödä naposteli tavan takaa pieniä eläimiä.
"Ylämaan kettu, sattuuko sinulla olemaan takataskussasi hyviä temppuja tai jekkuja, joilla voimme huijata leijonaa?" kysäisi alamaan kettu varovasti ystävältään. "Voi, kyllä minulla temppuja riittää", rehenteli ylämaan kettu, "minulla on kokonaista neljäkymmentä temppua, joilla saamme leijonan huijattua kimpustamme", se lisäsi.
"Sinullapa riittää keinoja. Toisin on minulla, vain yksi temppu pahojen päivien varalle", alamaan kettu surkutteli. Sepä huvitti ja nauratti kovasti ylämaan kettua.
Ketut kulkivat ja kulkivat ja leijona tuli koko ajan lähemmäs ja lähemmäs. Ketut pelkäsivät hetki hetkeltä enemmän, sillä leijona oli todella suuren ja mahtavan kokoinen. Ylämaan kettu oli niin kauhuissaan, että se tärisi kuononpäästä hännänkärkeen asti.
Mutta alamaan kettupa näytti rauhalliselta ja jatkoi tyynenä matkaansa vaikka tiesi, että näkisi kohta leijonan silmästä silmään. "Onhan sinulla varmasti tallella kaikki neljäkymmentä temppua, joilla voimme huijata leijonaa?" se kysäisi ystävältään.
"Minulla on jäljellä vain puolet, sillä pelkään niin kovasti", vastasi ylämaan kettu surkealla äänellä. Alamaan kettu lohdutti ystäväänsä: He eivät joutuisi pulaan, olihan hänellä vielä se yksi ja ainoa temppu jäljellä. Sen avulla he selviäisivät, jos eteen tulisin oikein kuuma ja tukala tilanne.
Ketut jatkoivat matkaansa ja leijona tuli aina vain lähemmäs. Ja mitä lähemmäs leijona tuli, sitä pelottavammalta ja suuremmalta se näytti. Alamaan kettu jatkoi rohkeasti matkaansa, mutta ylämaan kettu kuiskasi, ettei sillä ollut jäljellä enää kuin kymmenen temppua. Se pelkäsi niin kovasti, että oli unohtanut kymmenen temppua niistä kahdestakymmenestä, jotka sillä vielä oli ollut tallella.
"Ei hätää", lohdutti alamaan kettu. "Kyllä me selviämme, sillä onhan minulla vielä se yksi jekku jäljellä."
Ylämaan kettu ja alamaan kettu kulkivat eteenpäin ja lopulta leijona oli ihan heidän lähellään. "Apua", parkasi ylämaan kettu. "Olen unohtanut jokaisen temppuni, niin kovasti minä pelkään."
Silloin alamaan kettu käski ylämaan kettua tekemään mitä se käski ja vakuutti, että hänen yhdellä ja ainoalla tempullaan he kyllä selviäisivät pulmasta.
Vihdoin ja viimein leijona oli kettujen kohdalla. Se oli todella valtava ja kauhistuttava otus.
"Hyvää päivää, leijona. Kuinka voit?" kysyi alamaan kettu. "Sinua me olemme tässä etsineetkin. Meillä on suuri ongelma ja tarvitsemme sinun apuasi. Sinä olet viisas eläinten kuningas ja voit varmasti auttaa meitä", alamaan kettu sanoi.
Leijona oli ihmeissään. Yleensä kaikki eläimet pötkivät sitä pakoon: Olihan se suuri ja pelottava otus, jolla oli tapana napostella pieniä eläimiä välipalakseen. Lisäksi sillä oli juuri nyt erittäin kova nälkä.
"No, ehkä minä kuitenkin kuuntelen kettuja", se tuumasi. "Mielelläni minä kyllä söisin heidät, vaikka tuo toinen kettu onkin laiha ruipelo eikä varmaankaan täyttäisi kuninkaallista vatsaani", se mietti.
"Mitä asia koskee?", leijona karjaisi ketuille. Nyt ylämaan kettu vasta pelästyikin. Mutta vaikka se oli kauhuissaan, se ihmetteli myös kovasti, mikä ihmeen temppu alamaan ketulla oli takataskussaan.
Ja seuraavanlaisen tarinan alamaan kettu kertoi leijonalle:
"Minä ja ylämaan kettu olemme naimisissa ja meillä on seitsemän pentua. Nyt me kuitenkin olemme riidoissa ja haluamme erota. Mutta meillä on suuri ongelma. Kuinka me voimme jakaa pennut? Me molemmat haluamme neljä pentua, mutta koska pentuja on yhteensä seitsemän, toisen on tyydyttävä kolmeen. Auta sinä, viisas eläinten kuningas, meitä ratkaisemaan pulmamme. Kerro, kuinka voimme ratkaista riitamme. Pyydän sinua tulemaan kanssamme pesällemme, jotta asia voitaisiin ratkaista".
Kun leijona oli kuullut alamaan ketun tarinan, se oli hyvin imarreltu ja ajatteli, että ketut pitävät sitä varmasti valtavan viisaana. Lisäksi se oli iloinen, koska nyt sillä olisi tilaisuus saada ylämaan ketun ja alamaan ketun lisäksi vielä seitsemän pentua päivälliseksi. Totta kai leijona suostui lähtemään kettujen matkaan.
Ylämaan kettu oli ihmeissään. "Mitä alamaan kettu mahtoi tarinallaan tarkoittaa", se ajatteli. Se kuitenkin luotti alamaan kettuun ja tämän neuvokkuuteen ja päätti olla paljastamatta ystävänsä valhetta.
Leijona ja ketut kulkivat, kulkivat ja kulkivat. Lopulta leijona väsyi ja kysyi ärtyneenä: "Missä ihmeessä teidän kotinne on?" Älä hermostu, eläinten kuningas", alamaan kettu vastasi. "Olemme ihan kohta perillä."
Matkaa jatkettiin taas hyvä tovi ja taas leijona ryhtyi kyselemään, josko kohta oltaisiin perillä. "Älä hermostu, eläinten kuningas", alamaan kettu lohdutti. "Me olemme aivan tuossa tuokiossa perillä".
Alamaan kettu katseli koko ajan ympärilleen, sillä se halusi löytää sopivan kokoisen kolon. Pesän oli oltava sen kokoinen, ettei leijona mahtuisi sinne sisälle. Lopulta sellainen tulikin vastaan. Alamaan kettu pysähtyi ja ilmoitti leijonalle: "Tässä on meidän ja seitsemän pentumme pesä".
Leijona ilahtui kovasti. Se käski kettujen hakea pentunsa pienestä kolosta. "Minulla on todella kova nälkä näin pitkän kävelyn jälkeen. Nyt saan syödä tarpeekseni", se ajatteli toiveikkaana.
Alamaan kettu puikahti koloon. Se teeskenteli huutelevansa ja hoitavansa pieniä pentujaan. Leijona odotti ja odotti ja lopulta se kyllästyi. "Mikä ihme sinua viivyttää?" se karjasi. "Tule heti ulos sieltä!"
"Anteeksi, kunnioitettava leijona, mutta pennut ovat todella vilkkaita. Jos haluan saada ne ulos kolosta, minä tarvitsen ylämaan ketun apua", alamaan kettu vastasi. Ja niin leijona antoi myös ylämaan ketun puikahtaa koloon.
Yhtäkkiä tuli ihan hiljaista, edes alamaan kettu ei huhuillut pentujansa. Hiljaisuutta kesti ja kesti. Leijona oli kummissaan. "Mitä nyt? Mitä on tapahtunut?" leijona karjasi. Se käski kettuja ja näiden pentuja tulemaan kiireen vilkkaa ulos kolostaan.
"Voi, anteeksi, eläinten kuningas", alamaan kettu huusi iloisesti. "Saimme ongelman itse ratkaistuksi. Me molemmat suostuimme siihen, mitä toinen ehdotti. Emme tarvitse enää apuasi".
Alamaan kettu kiitteli vielä leijonaa siitä, että se oli niin sinisilmäinen ja herkkäuskoinen. Koko tarinahan oli ollut valhetta ja huiputusta.
Tästäkös leijona raivostui. Se ymmärsi, että sitä oli huijattu pahemman kerran. Leijona tuli niin vihaiseksi, että sai sydänkohtauksen ja kuoli. Mutta silloin ketut tulivat kolosta ulos ja söivät päivällisekseen leijonan.
Näin alamaan kettu pelasti yhdellä tempullaan ylämaan ketun, jolla oli kokonaista neljäkymmentä temppua. Ketuista tuli hyvät ystävät ja ylämaan kettu antoi alamaan ketun saalistaa omilla metsästysmaillaan.
Sen pituinen se.
Lähde:
Kurdisatuja. Kolme satua badiniksi, soraniksi ja suomeksi.
Suomen Pakolaisapu ry.
Tulosta
