|
Pakolaisarkea Ugandassa luvussa kerrotaan Sudanista paenneiden ihmisten elämästä naapurimaassa Pohjois-Ugandassa.
Tältä sivustolta löydät artikkeleita ja haastatteluja, jotka kertovat sudanilaisten ja ugandalaisten terveydestä, äidinkielestä, toimeentulosta ja kaupankäynnistä, uskonnosta ja mediasta.
Aids ja hiv köyhdyttävät Saharan eteläpuoleisen Afrikan 28,5 miljoonasta hiv-potilaasta vain 0,1 prosenttia saa lääkehoitoa. Hiv/aids on ongelma myös Ugandassa, mutta tehokkaalla tiedotuksella asiaan on saatu korjausta.
Jamesilla on positiivinen elämä Avoimuus on auttanut minua paljon. Kun kuljen kadulla, kaikki tietävät, että kannan virusta. Ihmiset pyytävät apua ja neuvon heitä. Koen olevani hyödyllinen, sanoo hiv-positiivinen James Ominbwi.
Malaria on yleisin kuolinsyy Suuri vaiva Adjumanin alueella ovat malarian lisäksi mm. suolistomadot, esimerkiksi koukkumadot, bilhartsia ja heisimadot, kertoo lääkäri Herbert Turyagyenda.
Madin heimokieli elää Sadat afrikkalaiset heimokielet taistelevat olemassaolostaan. Yksi niistä on madi, jota puhuu äidinkielenään 250-300 000 sudanilaista ja 200 000 ugandalaista. Mutta madin kielen puolesta taistelevat eivät ole antaneet periksi.
Lindah kirjoittaa pakolaisten arjesta Ensimmäisellä juttukeikallani ihmiset kieltäytyivät puhumasta kanssani, koska olen nainen. Nyt on helpompaa, muttei ongelmatonta, sanoo The Monitorin toimittaja Nabusayi Lindah Wamboka.
Jokude ja yläasteen tyttöjen asiat Jokude Angeline tuntee välillä töissä olonsa yksinäiseksi, koska hän on Mungulan yläasteen ainoa naisopettaja. Hänellä on paljon tekemistä, koska tytöt puhuvat ongelmistaan mieluummin hänelle kuin koulun miesopettajille.
Kaupankäyntiä torilla ja kojuissa Adjumanin pikkukaupungin kauppakojut ovat auki yleensä iltakymmeneen. Räätäli tekee asiakkaalle parissa tunnissa hameen tai puseron.
Kirjakaupassa Kudraksen kirjakauppa on hyvin varustettu ja palvelee alueen asukkaita ja erityisesti alueella toimivia avustusjärjestöjä.
Kirkon elämää Pohjois-Ugandassa Katolisen kirkon papit John Bosco Bukomba, Maurice Kidda ja John Baptist Idron tuntevat pakolaiskylien ihmiset ja ongelmat ja tekevät työtä paremman tulevaisuuden toteutumiseksi.
Sunnuntaina kirkkoon ja torille Mary ja Grace viettävät sunnuntaipäivää yhdessä. He ovat käyneet kirkossa ja toriostoksilla Niilin toisella puolella. Sokeriruoko virkistää pitkän ja paahteisen kotimatkan aikana.
Caroline tutki perheväkivaltaa Pakolaisella ei ole työtä, ei kunnon maata, elämä on taistelua joka päivä. Sen lisäksi turvattomuus luo epävakautta ja siten lisää väkivaltaa, kuvaa yhdysvaltalainen Caroline Andrésen, joka teki tutkimuksen perhe-elämästä pakolaiskylissä.
Gatubarnen i Uganda Gatubarn i Uganda är ett växande problem eftersom allt fler barn blir utan föräldrar så fattiga att de inte har råd att gå i skolan eller drivs ut på gatan på grund av sina kompisar.
En dag på Mongula västra skola
Yksi puuro, yhdeksän tarinaa Puuro on maailman yksinkertaisin ruoka, jota voi nauttia ainakin yhdeksästä eri näkökulmasta.
|