Keskusta puolue

MATTI VÄISTÖ
Keskusta

1. Eduskunta päättää uudesta ulkomaalaislaista toukokuussa 2004. Viime viikkoina puolueet ovat käyneet vilkasta keskustelua turvapaikkahakemusten käsittelystä. Mitä mieltä olette ehdotetusta turvapaikkahakemusten käsittelystä?

Mielestäni turvapaikkahakemusten käsittely on Suomessa asianmukaista. Siinä on otettu ja otetaan jatkossakin hakijoiden oikeusturva erittäin hyvin huomioon. Menettelyn on toisaalta oltava sellainen, että järjestelmää ei käytetä väärin. On tärkeää varmistaa, että voimavarat kyetään käyttämään niiden turvapaikanhakijoiden hyväksi, jotka todella ovat suojelun ja turvapaikan tarpeessa.

Eduskunnan hyväksymässä ja toukokuun alussa voimaan tulevassa ulkomaalaislain kokonaisuudistuksessa tavoitteena on edistää hallittua maahanmuuttoa kokonaisuutena. Tässä on otettava huomioon niin siirtolaisuus kuin pakolaisuus ja muu kansainvälisen suojelun perusteella tapahtuva maahanmuutto. Osa maahanmuutosta perustuu esimerkiksi olemassa oleviin perhesiteisiin.

Turvapaikkahakemusten käsittelyä on voitava nopeuttaa. Tämä edellyttää, että ulkomaalaisvirastossa on riittävät voimavarat. Sähköisiin asiakirjoihin siirtyminen tulee osaltaan nopeuttamaan käsittelyä. Tärkeää on huolehtia turvapaikka-asioiden käsittelyyn eri tavoin osallistuvien henkilöiden koulutuksesta ja ohjeistuksesta. Keskeinen kysymys on lasten edun huomioon ottaminen. Tärkeää on tunnistaa turvan tarve tilanteissa, joissa naiseuteen kohdistuu väkivaltaa tai väkivallan uhkaa. Näihin asioihin on koulutuksessa ja ohjeistuksessa kiinnitettävä erityistä huomiota.

2. Mitä mieltä olette nopeutetusta turvapaikkahakemusten käsittelystä? Perustelut.

Suomessa turvapaikkahakemusten käsittely tapahtuu yksilöllisesti ja huolella myös nopeutetussa menettelyssä. Meillä ei ole turvapaikanhakijoiden pikakäännytystä, kuten esimerkiksi Ruotsissa. Nopeutettukin hakemusten käsittely vie aikaa vähintään yhden, usein kaksi kuukautta. Nopeutettu turvapaikkahakemusten käsittely on perusteltu. Sen ansiosta käytettävissä olevat voimavarat voidaan paremmin kohdistaa todelliseen tarpeeseen. Menettely ei mielestäni loukkaa hakijan oikeusturvaa

3. Pitäisikö Suomen nostaa kiintiöpakolaisten määrää? Perustelut.

Kiintiöpakolaisten määrää tulee asteittain nostaa tuhanteen. Tälle on mielestäni kansainvälisen turvallisuustilanteen ja humanitaarisen avun perusteet. Tämä on sopusoinnussa myös hallitun maahanmuuton tavoitteen kanssa. Pakolaiskiintiötä on jo nostettu 500:sta nykyiseen 750 henkilöön. Kiintiö vahvistetaan valtion talousarviossa vuosittain.


Tulosta