Ruotsissa 15 prosentilla oppilaista on ulkomaalainen tausta
HELENE SJÖLANDER
Koulunkäynti ruotsalaisessa koulussa on tehokkain tapa kotouttaa lapset ruotsalaiseen yhteiskuntaan. Kaikilla lapsilla ja nuorilla on taustastaan riippumatta sama oikeus koulutukseen Ruotsissa.
Turvapaikkaa hakevilla lapsilla ja nuorilla ei ole koulunkäyntivelvollisuutta, mutta kunnat ovat vastuussa siitä, että kouluun haluaville turvapaikkaa hakeville lapsille ja nuorille annetaan samanlaiset mahdollisuudet kuin muillekin kunnan lapsille ja nuorille. Tämä mahdollisuus koskee esikoulua, peruskoulua ja lukiota.
Turvapaikkaa hakevilla lapsilla on oikeus saada mielekästä opetusta riippumatta siitä, missä maassa heidän koulunkäyntinsä myöhemmin jatkuu. Koulutusjärjestelmään pääsy mahdollisimman varhain tarjoaa parhaan pohjan koulunkäynnin jatkoa ajatellen.
Koska kaikilla Ruotsiin tulevilla lapsilla on oikeus käydä koulua ja näin tavata ruotsalaisia lapsia jo pian saapumisensa jälkeen, he sopeutuvat ruotsalaiseen yhteiskuntaan luonnollisella ja joustavalla tavalla.
Noin 15 prosentilla Ruotsin peruskoulun oppilaista on ulkomaalainen tausta. Joko he tai heidän vanhempansa ovat syntyneet Ruotsin ulkopuolella. Ruotsalaisen peruskoulun oppilailla, jotka kuuluvat maan kansallisiin vähemmistöihin tai joiden äidinkieli on jokin muu kuin ruotsi, on äidinkieleen ja syntyperään liittyviä erityisoikeuksia.
Lapset ja nuoret, joiden äidinkieli on jokin muu kuin ruotsi, ovat oikeutettuja saamaan nk. kotikielen opetusta peruskoulussa ja lukiossa. Kotikielen opetukseen osallistuminen on vapaaehtoista, mutta kunnat ovat velvollisia järjestämään kotikielen opetusta kaikille lapsille, joiden kotona puhutaan päivittäin jotain muuta kieltä kuin ruotsia.
Oman kielen kielitaidon parantamisen lisäksi kotikielen opetuksella pyritään vahvistamaan lapsen itsetuntoa. Jos oppilaan ruotsin taidossa on puutteita, opetus omalla äidinkielellä antaa mahdollisuuden kehittää taitoja muissa aineissa ja oppia samalla ruotsia.
Ruotsalaista koulua käyvillä oppilailla, joiden äidinkieli on jokin muu kuin ruotsi, on oikeus opiskella ainetta nimeltä "ruotsi toisena kielenä". Oppiaineen tarkoituksena on auttaa oppilaita kehittämään kieltä sekä jokapäiväisen kommunikaation että muiden aineiden oppimisen välineenä.
Lähde: www.skolverket.se
Tulosta