Pakomaita ja tarinoita

Pakomaita ja tarinoita luvussa kuvataan maita, joista ihmiset joutuvat lähtemään pakoon ja kerrotaan pakolaisten elämäntarinoita ja pakokuvauksia.

Tälle sivustolle on kerätty lukua täydentävät artikkelit ja haastattelut.

Saamelaiset joutuivat sotimaan toisiaan vastaan
Harvalukuinen Saamen kansa asuu napapiirillä kolmen eri valtion alueella. Toinen maailmansota näyttäytyi pohjoisen heimoille peruuttamattomalla tavalla.

Ulkovirolaiset olivat toimeliaita
Lahjakkaat ja koulutetut virolaispakolaiset tekivät kotimaataan ja kulttuuriaan tunnetuksi mm. Ruotsissa. Yksi pakolaisista on Ilon Wikland, Astrid Lindgrenin teosten kuvittaja.

Hasime järjestää töitä naisille Kosovossa
Etnisten vähemmistöjen välit ovat räjähdysherkät Hasime Tahirin kotikaupungissa Mitrovicassa. Hän rakentaa rauhaa järjestämällä ansiotyötä kaupungin kaikille työtä haluaville köyhille yksinhuoltajanaisille.

Röyhkeää ja rohkeaa rap-musiikkia
Dogge rappaa rinkebysvenskaksi, joka on lähiönuorten oma kieli. Se on sekoitus ruotsin slangia ja sanoja maailman eri kielillä: suomeksi, arabiaksi, turkiksi, espanjaksi, englanniksi, kirjoittaa Jolin Boldt kolumnissaan.

Saba: Tärkeintä oli pitää perhe koossa
"Luimme suomenkielistä aapista ja selasimme seinällä olevaa kalenteria Suomen vuodenajoista. Olimme peloissamme ja innoissamme", kertoo somalialainen Saba tilanteesta, jossa hänen elämänsä alkoi näyttää vähän valoisammalta.

Somalit sinnittelevät kahden kulttuurin ristipaineessa
Somaliperhe kuuluu sukuryhmään, joka on osa klaania. Jokainen klaani kuuluu yhteen Somalian kuudesta klaaniperheestä. Miten somaliperheen elämä muuttuu, kun perheenjäsenet joutuvat lähtemään pakoon eikä ympärillä ole enää sukua ja klaania pitämässä huolta?

Hutujen ja tutsien valtataistelu Ruandassa
Ruanda nousi otsikohin vuonna 1994, kun väestön enemmistön muodostaneet hutut murhasivat lähes miljoona vähemmistöön kuulunutta tutsia. Mistä Ruandan heimojen väliset väkivaltaisuudet johtuvat?

Sierra Leonessa taisteltiin timanteista
Sierra Leonen kymmenen vuotta kestäneiden taistelujen polttoaineina toimivat köyhyys, epätasa-arvo ja timantit. Sota päättyi tammikuussa 2002, mutta sen jälkiä korjataan vielä pitkään.

Guatemalalaiset pakolaisleireillä
Guatemalan ja Meksikon rajalla oli yli 120 guatemalalaisten asuttamaa pakolaisleiriä, kun toimittaja Eija Pulkkinen kävi niistä yhdessä, Quetzal Edznassa, vuonna 1995.

Maria: Isän katoaminen jätti ikuisen arven
Kun vahingossa sain selville, että isäni oli kadonnut, minua vannotettiin olemaan hiljaa, chileläinen Maria Ines muistelee pelonsekaista aikaa, kun kenraali Augusto Pinochet oli kaapannut vallan presidentti Salvador Allendelta.

Pakolaiset eivät uskalla palata Tsetseniaan
Kriisi Tsetseniassa ja terrori-iskut ovat viikottain esillä mediassa. Mitä Tsetseniassa on tapahtunut ja mistä alueen ongelmissa on kysymys? Tutkija Mikko Palonkorpi kertoo alueen lähihistoriasta.

Mielipiteet ovat vaarallisia Kambodzhassa
Kambodzhalaiset ovat joutuneet pakenemaan monesti maastaan. Pol Potin johtama punakhmerien hallinto on yksi tunnetuimmista ja tuhoisimmista hirmuhallinnoista. Mitä se sai aikaan?

Vietnamin sota ajoi ihmiset maanpakoon
Suomeen ja Ruotsiin tuli 1970-luvun lopussa pakolaisia Vietnamista. Miksi he tulivat? Millainen on Vietnamin lähihistoria?

Kirjallisia tehtäviä
FM Kaisa Toiviainen on lukenut maahanmuuttajuuteen liittyviä kirjoja ja ideoinut niihin liittyviä harjoituksia.


Tulosta