Valoja ja varjoja -valokuvanäyttelyn kuvat ovat ottaneet sudanilaiset Ugandassa asuvat ja yläastetta käyvät pakolaisnuoret.
Nuoret saivat vapaat kädet kuvata omaa arkipäiväänsä. Kuvia syntyi 1500 ja niistä näyttelyyn on valittu 150, joista osa on esillä tässä verkkonäyttelyssä. Kuvat kertovat lämpimästi nuorten arjesta ja niistä asioista, jotka ovat heille tärkeitä. Mungula Secondary Schoolin nuorille valokuvaaminen oli aivan uusi asia. Monelle nämä valokuvat ovat ensimmäisiä otettuja kuvia. He nauttivat kovasti uudenlaisesta tavasta oppia ja kuvata elämäänsä. Kaikki nuoret ovat saaneet ottamansa kuvat itselleen.
Valokuvia ottaneet 32 sudanilaisnuorta käyvät Mungula Secondary Schoolia Pohjois-Ugandassa, Adjumanin kunnassa. Nuoret ovat paenneet vanhempiensa mukana Sudanista Ugandaan 1990-luvun alussa. He saivat Suomen Pakolaisavun kautta käyttöönsä kertakäyttökamerat ja vapaat kädet kuvata viiden päivän ajan elämäänsä marraskuussa 2003.
Nuoret kertovat kuvillaan perheenjäsenistään, ystävistään, vapaa-ajastaan ja lemmikeistään. Kuvat kertovat myös päivittäistä askareista: ruoanlaitosta, kodin siivouksesta, veden hausta sekä peltotöistä. Koululaisen arkipäivä tulee myös tutuksi: kuvia on kouluruokailusta, opiskelusta sekä uuden koulurakennuksen rakennustyömaasta tai valmiista koulurakennuksesta.
Katso minkälaisia kuvia nuoret ottivat.